Kerttu  Niskanen

Kaupallinen yhteistyö Aina-keittiöiden, Bosch-kodinkoneiden, Kivilähteen ja Limenten kanssa

Keittiö – projekti, josta lupasin kertoa vähän enemmän. Keittiöremontti toteutettiin kotipaikalleni viime vuoden puolella, joten nyt on hyvä aika kertoa keittiön toiminnallisuudesta. Sain paljon kysymyksiä muun muassa materiaalivalinnoista, kun kerroin aiemmin keittiöremontista instagramissani. Nyt koitan vastailla myös niihin!

Uudesta keittiöstä oli haaveiltu jo pitkään, mutta kaikki lähti siitä kun olin kotona murtunut jalka kipsissä. En päässyt treenaamaan ja halusin jotain mukavaa tekemistä. Suunnittelin uuden keittiön yhdessä AINA-keittiöiden kanssa. Toiveena oli valoisa ja käytännöllinen keittiö. Halusimme myös jotain muutosta pohjamalliin.

Piirtelin erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja paperille. Palaset loksahtivat paikoilleen, kun käytiin Aina-keittiöiden myymälässä. Hyvä myyjä osasi sanoa heti oman näkemyksensä ja koneelta oli helppo nähdä miten mikin vaihtoehto toimi. Pian pohjaratkaisu oli selvillä! Parasta uudessa keittiössä on aamiaiskaappi ja saareke, joita aiemmassa keittiössä ei ollut.

Sitten alettiin miettimään materiaaleja. Se oli ehkä kivointa, mutta samalla myös vaikeinta. Kaksi asiaa oli varmaa. Halusimme Kivilähteen kivitason ja Boschin kodinkoneet. Tasoiksi ja välitilaan valikoitui kaunis luonnonvalkoinen keraaminen kivitaso. Valmistustavastaan ja koostumuksestaan johtuen keraamisilla tasoilla on erinomaiset käyttöominaisuudet: ne kestävät äärimmäisen hyvin kuumuutta eivätkä tahraannu. Keramiikka on 100% luonnontuote ja siten ympäristöystävällinen valinta. Boschin kodinkoneita meillä on ollut ennenkin ja niihin ollaan oltu erittäin tyytyväisiä.

Kaapinovia oli myös monta kivaa vaihtoehtoa. Päädyttiin päätyrivalliseen oveen ja väriksi valitsimme kauniin vaalean greigen (Tikkurilan Batisti). Kiettiön toiminnallisuudesta voi myös antaa pelkkää positiivista palautetta. Kulmakaapin mekanismin ansiosta kattilat ja pannut on helppo ottaa esille. Apteekkarinkaappi eli ulosvedettävä korkea kaappi on myös tosi kiva ja kätevä. Ruuat ja purnukat eivät niin helposti unohdu ”kaapin perukoille”, kun ulosvetomekanismin ansiosta kaapin sisällön saa kerralla näppärästi näkyviin.

Aamiaiskaappi on ihana! Sieltä löytyy Boschin kahvikone, mikro, leivänpaahdin ja vedenkeitin.

Yläkaappien alle asenntettiin koko matkalle tyylikäs Limenten Led-Luxor valolista. Se kallistaa kauniisti valoa eteenpäoin, on todella ohut ja huomaamaton. Siinä on langaton valonkytkin, jolloin valoa voi myös himmentää. Pistorasioiksi valittiin pelkistetyt Limenten mini-2 pistorasiat. Viiston muotoilun ansiosta pistotulpat ovat aina helposti käytettävissä. Aamiaiskaappiin asennettiin ovitunnistimilla varustetut kulmaprofiilit. Kun oven avaa, aamiaiskaappiin syttyy valot automaattisesti. Aamiaiskaapin valot ovat olleet super kivat ja käytännölliset, samalla egologiset!

Pyöreä Jalo ruokapöytä ostettiin Huonekalutehdas Seppäseltä. Käsityönä valmistettu pöytä on väriltään vaalea tammi. Se on aivan ihana!

Keittiö: Aina-keittiöt

Tasot ja välitila: Kivilähde

Kodinkoneet: Bosch

Valot ja pistorasiat: Limente

Ruokapöytä: Huonekalutehdas Seppänen