Kerttu  Niskanen

Seuraajien innoittamana kymmenen kysymystä ja vastausta joulusta. Ja hei, tasan viikko vuoden parhaaseen aikaan!

Ihanaa viikonloppua <3

Missä vietän joulua tänä vuonna? Sveitsin Davosissa. Täällä valmistaudutaan joulun jälkeen alkavalle Tour de Skille ja ollaan tärkeä pätkä korkealla ennen Olympialaisia. Rakastan joulua ja kaikkia jouluperinteitä. Tämä on neljäs joulu, kun ollaan Keski-Euroopassa. Kyllä täälläkin vietetään joulua, mutta ei samalla tavalla tietenkään kuin kotona. Eniten kaipaan äitin tekemiä jouluruokia ja sitä aikaa, kun koko perhe on yhdessä.

  

Millaisia jouluperinteitä? Nukutaan pitkään ja syödään ihana jouluaamiainen, johon kuuluu juuri uunista nostettu kinkku, tuore rieska, riisipuuro mantelilla, luumusoppa ja paljon muuta. Päivällä osa käy hiihtämässä ja osa hautausmaalla. Sit lämmitetään joulusauna, laittaudutaan ja syödään joulupäivällinen. Laatikot, kinkku, rosolli, kylmäsavulohi ja paljon paljon muuta. Ruuan jälkeen odotellaan joulupukkia. Illalla pelataan lautapelejä, juodaan glögiä ja herkutellaan. Se jatkuu myöhään yöhön. Täällä Keski-Euroopassa meidän joulu on erilainen. Käydään hiihtämässä, saunassa ja herkutellaan.

Paras jouluruoka? Rakastan äitin laatikoita. Meillä on kotona joulupöydässä lanttu-, peruna-, porkkana- ja maksalaatikko. Kaikki on hyviä, mutta mun suosikki on maksalaatikko.

Jouluherkku? Siskoni Iita tekee yleensä kaikkia ihania jouluherkkuja. Ja ne on aina ihan hullun hyviä! Perinteisistä herkuista joulutorttu. Ja suklaa!

Milloin koristellaan joulukuusi? Isä tuo yleensä joulukuusen sisälle aikaisintaan viikko ennen jouluaattoa. Kuusi koristellaan vasta sitten kun me lapset ollaan kotona.

Mieleisin jouluvalmistelu? Lahjojen paketointi ja koristelu.

Lähetätkö joulukortteja? Yleensä joo! Mutta reissussa joulutervehdykset lähtee whatsupilla! Tärkeimpiä ihmisiä pitää muistaa jouluna <3

Miten pukeudut jouluna? Suurimman osan päivästä olen pyjamassa. Päivälliselle pukeudun rentoihin ja siisteihin vaatteisiin, kuten neuleeseen.

Kuunteletko joululauluja? KYLLÄ! Rakastan joulumusiikkia. Niitä pitää alkaa kuunnella jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Vinkkejä tunnelmalliseen jouluun? Rakastan jouluvalmisteluja. Koristeet, kynttilät, musiikki, lahjojen paketointi ja leipominen tekee tunnelman. Joulua pitää alkaa valmistella hyvissä ajoin ja liikaa asioita ei kannata jättää viime tippaan. Kun aloittaa jouluvalmistelut ajoissa, niin joulun tunnelmasta pystyy nauttimaan pitkään ja välttyy sähläykseltå ja joulustressiltä. Jouluna pitää osata ottaa rennosti, nauttia hyvästä ruuasta ja tärkeistä ihmisistä.

Ihanaa joulunaikaa!

Kerttu